Elämme yhteiskunnassa, jossa suorituskeskeisyys ja kiire tuntuu olevan jonkinlainen mittaristo sille, mikä on hyötymme maailmalle. Unohdumme usein oravanpyörään ja kamppailemme tasapainon löytääksemme henkilökohtaisten tarpeiden, urakehityksen ja perhe-elämän välillä. Tiedämme mitä pitäisi tehdä, mutta usein kuitenkin huomaamattamme priorisoimme ne asiat, jotka tehokkaimmin upottavat meitä vielä syvemmälle siihen kiireeseen. Elämä olisi elettävänä, mutta kiire saa senkin unohtumaan ja pahimmillaan siitä ”vain yksi elämä – nauti siitä” – ajatuksestakin tulee suorite, jonka vuoksi ollaan pettyneitä, kun ei pystyttykään nauttia niin kuin toivottiin. Ehkä tiedät mitä tarvitsisit, mutta paine pakottaa toimimaan toisin. Pystytkö sanomaan ei, jos sinulla ei ole siihen mitään ”sen suurempaa” syytä? Ei vaan huvita tehdä jotain, mutta koska ei kehtaa kieltäytyäkään, löydät itsesi taas touhuamassa jotain todistaaksesi arvoasi ja hyötyäsi muille?
To do -listat täyttyvät velvoitteista. On työhön liittyvää aikataulupainetta, niin omia kuin lasten harrastuksia, pitäisi nähdä ystäviä ja käydä moikkaamassa isotätiä. Kun sitten jostain täytyy tinkiä ihan omia rajoja kuunnellessa, ei aina välttämättä saa ymmärrystä ja ympäröivä maailma pitää itsekkäänä. Tähän törmään työssänikin, kun joskus sähköpostit hukkuvat ja kyselen perään saaden vastaukseksi ”meillä on ollut tässä nyt niin kiirettä, niin en ole ehtinyt vastaamaan”. Ymmärrettäväähän se on, että siellä vastaanottajakin priorisoi kiireen keskellä niitä tärkeämpiä asioita. Miksi meillä kaikilla on jatkuvasti niin kiire?
Puhumme usein nuorten kanssa koulutyössämme siitä, miten tärkeää on löytää tasapaino arkeen kaikkien tärkeiden asioiden suhteen. Ei saisi tinkiä nukkumisesta, pitäisi syödä riittävän ravitsevasti ja säännöllisesti, muistaa luoda harrastusten kautta elämään arkisen aherruksen vastapainoa ja vaalia ihmissuhteita, koska myös ”laumaan” kuuluminen on niin järisyttävän tärkeää meidän hyvinvoinnillemme. Eli hyvinvoinnin tavoittelustakin saa pahimmillaan aikaan suorittamista, kun tehdään niin kuin pitäisi eikä niin miten meidän oma mielemme ja kehomme viestii. Toisaalta olemme myös niin herkästi vieraantuneita niistä mielen ja kehon viesteistä, kun piilotamme ne ärsyketulvan alle siten, ettei se syvällä oleva tarve pääse esiin. Olisi niin äärettömän tärkeää opetella tunnistamaan niitä asioita, jotka itselle nimenomaan lisäävät hyvinvointia eivätkä vie sitä. Tämän asian äärellä keskustelimme mm. kesäleirillämme viime viikolla, kun Sankaripisteen aiheena oli hyvinvointi ja siihen vaikuttavat asiat. Jokainen lapsi pääsi toiminnallisuuden kautta pohtimaan sitä, mitkä asiat itselle lisää hyvinvointia.
Olen itse viime aikoina hyvin paljon pohtinut sitä, mikä minulle tekee elämästä elämisen arvoista. Itselleni ne ovat ihmiset ympärilläni, vaikuttamisen mahdollisuus omaan elämään ja se, että kiireisen hässäkän vastapainona on sitä ”tylsää” aikaa, jota nykypäivänä yhä harvempi enää edes osaa ottaa vastaan. En enää halua täyttää kalenteriani edes niillä ”spesiaaleilla” tekemisillä vaan aidosti vaan olemisella. Olen vuosien varrella jopa kalenteroinut itselleni tylsiä päiviä, mutta nykyään osaan sen tehdä jo vähän paremmin ilman kalenteriakin. Todellisuudessa juuri se tylsyys kokemukseni mukaan jättää tilaa luovuudelle ja sille, että voimme aidosti tarkastella elämää, maailmaa ympärillämme ja sitä, mitä me itse juuri omaan elämäämme kaipaamme. Olen itsekin vuosien varrella sortunut siihen, että oman äänen kuuleminen on ollut helppo piilottaa kiireen taakse – kun on pitänyt itsensä tarpeeksi työllistettynä, ei ole tarvinnut kurkkia sinne sielun syövereihin sen tarkemmin. Se on kuitenkin fakta, että näitä vuosia ei kukaan tuo meille takaisin. Kun suljemme illalla silmämme, on yksi päivä taas takana päin. Meidän jokaisen käsiin jää valinta siitä, millaiseksi huomisen päivän rakennamme. Millaisille asioille annamme elämästämme valtaa ja mitä priorisoimme. Elämä on opettanut minulle sen, että huomisesta ei koskaan tiedä ja elämä tuo joskus kannettavaksi myös sellaisia asioita, joita ei ole osannut aavistaakaan. Elämän yllätyksellisyyden vastaanottaminen on helpompaa, kun ne peruspilarit ovat kunnossa.
Tämän kirjoitukseni myötä haastankin juuri sinua miettimään, mitä sinä voisit tänään tehdä hyvinvointisi eteen? Ehkä olet jo kesälomalla tai se on vasta tuloillaan. Mahdollisuuksien aika on käsillä, mutta pahimmillaan siitäkin luomme vain suorittamisen kehän, kun yritämme ehtiä tehdä kaiken mitä kesälomalle olemme kaavailleet. Voisimmeko siis tälle kesälle asettaa tavoitteeksi vähän enemmän hetkessä elämistä? Yritä joka päivä hetkeksi pysähtyä miettimään mitä tunnet, kuulet ja näet. Aisti tuulenvire kasvoillasi, auringon lämpö ihollasi ja linnunlaulu korvissasi.
Ihanaa, aurinkoista ja palauttavaa kesää toivottelen kaikille!
Suvi Koivulahti
Kohtaamistyön koordinaattori
Elämäni Sankari ry
