Suvi

Nuorten liikkumattomuus on viime vuosina noussut yhdeksi merkittävimmistä terveyshaasteista Suomessa. Vaikka liikunnan terveyshyödyt ovat yleisesti tunnettuja, yhä harvempi nuori saavuttaa päivittäistä liikuntasuositusta – perusopetusikäisistä 7-15 -vuotiaista hieman yli kolmannes (37 %) ja lukiolaisista 19 prosenttia (Kokko & Hämylä 2025). Moni viettää suuren osan päivästä istuen: koulussa, kotona äly- ja digilaitteiden ääressä tai julkisessa liikenteessä matkalla paikasta toiseen. Jokaisessa kadunkulmassa tarjolla olevat sähköpotkulaudat eivät pahimmassa tapauksessa kannusta vähäiseenkään arki- ja hyötyliikuntaan. Lyhyetkin välimatkat, esimerkiksi harrastuksiin, kuljetaan vanhempien kyydityksillä. Perinteiset pihapelit ja -leikit alkavat olla jo melkein kadonnut kansanperinne. Ilmiö ei ole yksittäisen henkilön valinta, vaan sen taustalla vaikuttaa joukko yhteiskunnallisia, sosiaalisia ja yksilöllisiä tekijöitä. Tämän kehityksen seuraukset eivät näy ainoastaan yksilön hyvinvoinnissa – ne heijastuvat myös koko yhteiskuntaan.

Pohdin blogikirjoitukselleni aihetta ja eri vaihtoehdoista luontevin oli lähteä tarkastelemaan liikunnan, liikkumisen ja etenkin liikkumattomuuden merkitysvaikutuksia, erityisesti järjestömme pääkohderyhmän, eli nuorten näkökulmasta. Elämäni Sankari ry:n arvoissa on aina vallinnut vahva tahtotila liikunnalliseen elämäntapaan ja harrastuksiin kannustamisessa, myös omat koulutus- sekä työtaustani ovat liikunnan ja hyvinvoinnin saralta. Aihepiiri on laaja, monisyinen ja valitettavasti viime vuosina muodostunut ”aina ajankohtaiseksi”. Mielenkiintoista ja tuoretta valtakunnallista tutkimustietoa liikkumisesta saadaan jälleen reilun kuukauden päästä, kun kouluterveyskyselyn tulokset julkaistaan. Kaiken yhteiskuntaa ravistelevan talouskurjuuden keskellä on myös hyvä muistaa, että liikkumattomuuden ja paikallaanolon vuotuiset kustannukset Suomessa ovat varovaisesti arvioituna yli 3 miljardia euroa (UKK-instituutti 2025). Nuorissa on yhteiskuntamme tulevaisuus ja huolestuttavan kehityskulun kääntämiseksi olisi ryhdyttävä vaikuttaviin toimenpiteisiin.

Miten liikkumattomuus sitten ylipäätään vaikuttaa – miksi ihmisen tulisi liikkua? Yksilötasolla vaikutukset tapahtuvat laaja-alaisesti. Fyysisesti liikkumattomuus altistaa ylipainolle ja lihavuudelle, heikentää tuki- ja liikuntaelimistön kuntoa sekä lisää riskiä sairastua esimerkiksi sydän- ja verisuonitauteihin. Psyykkisesti vähäinen liikunta voi heikentää mielialaa, lisätä ahdistusta ja vaikeuttaa keskittymistä – nuorten liikunnan puutteen ja masennuksen väliltä on löydetty selviä yhteyksiä (Jokinen 2.5.2023). Useat tutkimukset osoittavat, että liikunnalla on myönteinen vaikutus aivojen terveyteen ja toimintaan, muistiin ja oppimiskykyyn (esim. Di Liegro ym. 2019). Nuori, joka ei liiku riittävästi, saattaa väsyä helpommin, jaksaa huonommin koulussa ja vetäytyä sosiaalisista tilanteista. Pitkällä aikavälillä tämä voi johtaa syrjäytymiseen, päihteiden käyttöön ym. vaikeuksiin elämässä.

Yhteiskunnan näkökulmasta nuorten liikkumattomuus ei ole vain terveysongelma, vaan myös taloudellinen ja sosiaalinen haaste. Aiemmin mainittu liikkumattomuuden aiheuttama massiivinen kustannusarvio muodostuu lukuisista eri osatekijöistä. Kroonisten sairauksien yleistyminen lisää terveydenhuoltokustannuksia, ja fyysisesti heikossa kunnossa olevien nuorten työkyky tulevaisuudessa voi olla uhattuna. Riittääkö työvoimaa kriittisen tärkeille aloille, kuten poliisiin, pelastajiin, puolustusvoimiin ja terveydenhuoltoon – entä mitä tapahtuu maanpuolustuskyvylle? Myös mielenterveyspalveluiden kuormitus kasvaa ja esimerkiksi Työeläkevakuuttaja Varma sai viime vuonna ennätysmäärän alle 25-vuotiaiden työkyvyttömyyseläkehakemuksia, keskeisimpänä syynä mielenterveyden häiriöt (Ikävalko 13.1.2025). Syrjäytyminen ja pahoinvointi ei vaikuta vain yksilön elämään, vaan sillä on vaikutuksia koko yhteiskunnan sosiaaliseen eheyteen ja resurssien riittävyyteen. Voidaan jopa kysyä, miten yhteiskunta pystyy säilyttämään toimintakykynsä, jos suuri osa nuorista ei voi hyvin?

Herää siis väistämättä kysymys, joka ei todellakaan ole yksiselitteinen ja selkeä – mitä tässä tilanteessa oikein pitäisi tehdä ja kenen? Vastuuta ei tietenkään voi sysätä vain nuorelle itselleen, vaan tarvitaan laajempaa yhteiskunnallista, rakenteiden, tahtotilojen ja ajattelutapojen muutosta. Nostan seuraavaksi ainoastaan muutaman keskeisen tulokulman esille, ettei kirjoitus lähde rönsyilemään loppumattomille teille.

Koulua tarjotaan usein ratkaisuksi, ratkomaan lähes kaikkia kohtaamiamme haasteita ja lieveilmiöitä – siellähän ne nuoret arkipäivänsä viettävät, kuuluu toteamus. Kouluissa ja oppilaitoksissa operoivat ammattilaiset tarjoavat lähtökohtaisesti turvallista, innostavaa ja monipuolista liikuntakasvatusta, joka tapahtuu käytössä olevalla (niukalla) tuntiraamilla ja resursseilla. Harrastamisen Suomen malli on tuonut seuratoimijat liikuttamaan, erityisesti vailla vakinaista harrastusta olevia lapsia suoraan koulupäivän yhteyteen. Puhelinten käytön rajoittaminen koulupäivän aikana saattaa lisätä liikkumista välituntien aikana. Yritystä siis on, mutta ei koululaitos yksistään ratkaise, eikä sen tarvitsekaan, liikkumattomuuden kokonaisvaltaista haastetta. Toki päättäjät voivat halutessaan tehdä lisäyksen, tunti reipasta liikuntaa jokaisen koulupäivän yhteyteen ja etenkin vähän liikkuvat saavat arkeensa merkittävän terveyden ja hyvinvoinnin positiivisen muutoksen. Ikävä kyllä suhtaudun hieman skeptisesti siihen, että tällainen päätös saadaan nuijittua läpi, huolimatta asian ympärillä vellovasta orastavasta tahtotilasta.  

Kaupunkisuunnittelulla, ympäristöjä ja liikuntapaikkoja kehittämällä liikkumisesta voidaan muodostaa luonnollinen ja houkutteleva osa arkea, eikä nähdä sitä vain erityistapahtumana. Esimerkiksi turvalliset pyörätiet (mielellään pyöräillen, ei sähköpotkulaudalla liikkuen…), maksuttomat harrastuspaikat ja yhteisölliset tapahtumat voisivat madaltaa kynnystä osallistua. Kauniita ajatuksia, tiedän – ydinkysymys kuuluukin, miten nuoret saadaan puhelimen ja muiden älylaitteiden parista näiden piiriin. Helppoja vastauksia tähän ei ole, eivätkä muutokset tapahdu hetkessä. Vanhempien, opettajien, päättäjien ja kaikkien nuorten parissa toimivien esimerkin vaikutus on tärkeä: kun liike näkyy arjessa, se alkaa vähitellen normalisoitua. Lisäksi liikuntakulttuurin muutokset tulee hyväksyä, tarjota nuoria inspiroivaa tekemistä ja sopivat fasiliteetit. Huomionarvoista on, että lasten ja nuorten liikuntakäyttäytymistä kartoittavan LIITU -tutkimuksen (Kokko & Hämylä 2025) mukaan omaehtoinen liikkuminen on selvästi yleisin liikkumismuoto lapsista nuoriin aikuisiin.

Liikuntapelit ja sovellukset, aktiivisuusmittarit ym. teknologia sekä erilaiset vaikuttajamarkkinointia hyödyntävät hankkeet ja tempaukset ovat nykypäivää ja näitä voitaisiin vielä tehokkaammin hyödyntää liikkeen edistämiseen. Tuoreena esimerkkinä Tasavallan presidentin keväällä lanseeraama liikuntakampanja – Ylipäällikön harjoitusohjelma, jossa hyödynnetään mm. sosiaalista mediaa ja mobiilisovellusta. (Puolustusvoimat 14.4.2025). Kampanja kannustaa tulevia varusmiehiä valmistautumaan palvelukseen sekä rakentamaan pysyviä liikuntatottumuksia. K-ryhmä kumppaneineen (mm. urheilun suuret lajiliitot, urheilulähettiläät, jääkiekkoseurat, rap-duo JVG) starttasi vuonna 2024 Liike on lääke -hankkeen, jonka tapahtumakiertue kannustaa lapsia ja nuoria kaikenlaiseen liikkumiseen – leikkimiseen, höntsäämiseen ja pihapeleihin (K-ryhmä 2025).

Liikkumiseen ja liikunnan harrastamiseen on tarjolla lukematon määrä eri vaihtoehtoja, omiin mieltymyksiin ja resursseihin sovitettuna. Joku haluaa kilpailla ja urheilla tavoitteellisesti, toiset taas liikkua omaksi ilokseen, vaikkapa kaverin tai perheen kanssa. Palveluja ja toimintaympäristöjä tarjoavat kattavasti niin julkinen sektori kuin yksityisen sektorin kaupalliset toimijat. (Urheilu)seura- ja harrastustoiminta on merkittävä ja perinteinen nuorten liikuttaja Suomessa. 9-15 -vuotiaista lapsista ja nuorista 60 % osallistuu seuratoimintaan, 16-20 -vuotiaista nuorista aikuisista taas 44 % (Kokko & Hämylä 2025).  Kustannusten huomattava nousu on puhututtanut jo pidemmän aikaa ja hyvätuloisissakin perheissä saatetaan olla helisemässä kuukausi- ja kausimaksujen kanssa. Harrastajamäärien laskusta ollaan huolissaan. Mikä lääkkeeksi tähän, olisi laajemman pohdinnan ja erillisen kirjoituksen paikka.  

Tätä kirjoittaessa kesä on vähitellen vaihtumassa syksyksi ja arkinen aherrus jälleen alkanut. Lapset ja nuoret ovat juuri alkaneet palailla pulpettiensa ääreen, kenties nykypäivän muuntojoustaviin oppimistiloihin (Hinkula 6.8.2025) tai muihin, erilaisia virikkeitä tarjoaviin avoimiin oppimisympäristöihin. Näilläkin ratkaisulla voidaan hyvin toteutettuna vähentää paikallaanoloa ja istumista. Vapaa-ajan harrastustoiminnot käynnistyvät ja tarjoavat mahdollisuuksia uusiin alkuihin. Tähän lopuksi on hyvä muistutella siitä tärkeimmästä, eli kodin merkityksestä, joka pätee myös liikunnallisen elämäntavan kehittymiseen jo pienestä pitäen. Miten suhtautuminen liikuntaan näkyy jokapäiväisessä arjessa, vanhempien ja lähipiirin elämässä? Näytetäänkö esimerkkiä aktiivisuudesta vai passiivisuudesta – luodaanko mahdollisuuksia liikkumiseen? Kaikkea emme voi sysätä yhteiskunnan harteille, eikä kaikki ole varallisuudesta kiinni, vaikka vanhempien sosioekonomisella asemalla on tutkitusti vaikutusta lasten ja nuorten liikuntakäyttäytymiseen sekä fyysisen aktiivisuuden määrään (Kokko & Hämylä 2025). Mahdollisuuksia liikkumiseen, joskin eri tasoisia, löytyy jokaisesta kunnasta ja kaupungista meille kaikille – lapsista ja nuorista aina aikuisväestöön ja senioreihin. Nämä ovat valintoja ja uuden kokeilemista, priorisoimista ja oman tilanteen hyväksymistä. Kaikista ei tule uusia kallerovanperiä, iivoniskasia, mikkorantasia tai wilmamurtoja, mutta liikunnallisen elämäntavan omaksuminen lapsena usein kantaa pitkälle aikuisuuteen – terveyteen ja hyvinvointiin.

Summa summarum: ”Jokainen syy olla liikkumatta on tekosyy” totesi eräs pitkäaikainen valtionpäämies muutama vuosikymmen sitten. Lausahdus on vahva, paremmin sen aikaiseen ajankuvaan, kuin nykypäivän varsin herkillä olevaan keskustelupiiriin istuva – herättää varmasti tunnereaktioita sekä mielipiteitä laidasta laitaan. Ydinsanomaa voi kuitenkin peilata yksilötason lisäksi myös laaja-alaisemmin, jokainen omasta positiostaan käsin. Nuorten liikkumattomuus ei ole vain henkilökohtainen valinta, vaan monen tekijän summa, joka vaatii yhteisiä ratkaisuja. Talkoissa on mukana koko yhteiskunta – instituutiot, eri sektorit ja päättäjät, media ja kulttuurit, perheet, yksilöt ja yhteisöt. Jos emme reagoi ajoissa, maksamme hintaa terveyden, hyvinvoinnin ja yhteiskunnallisen kestävyyden muodossa. Onko meillä varaa olla tekemättä mitään?

Teemu Koskimäki
Kohtaamistyön kehittäjä
Opintovapaalla 1.9.2025 alkaen

Lähteet

Di Liegro, C.M., Schiera, G., Proia, P. & Di Liegro, I. 2019. Physical Activity and Brain Health. Genes (Basel). 10 (9), 720–760. Viitattu 8.8.2025.

Hinkula, E. (6.8.2025). Tampereen uusin koulu palasi perinteiseen tyyliin – siellä on luokkahuoneet. YLE Koulutus. Viitattu 8.8.2025. https://yle.fi/a/74-20175745.

Ikävalko, K. (13.1.2025). YLE Työelämä. Nuoret aikuiset hakivat entistä useammin mielenterveyssyistä työkyvyttömyyseläkkeelle. Viitattu 11.8.2025. https://yle.fi/a/74-20136512.

Jokinen, H. (2.5.2023). Moderni yhteiskunta ei kannusta liikkumaan – tutkimuksesta löytyi yhteys nuorten liikunnan puutteen ja masennuksen välillä. YLE Hyvinvointi. Viitattu 8.8.2025. https://yle.fi/a/74-20029198.

Kokko, S. & Hämylä, R. (toim.) 2025 Lasten ja nuorten liikuntakäyttäytyminen Suomessa. LIITU-tutkimuksen tuloksia 2024. Valtion liikuntaneuvoston julkaisuja 2025:1.

K-ryhmä (2025). LIIKE ON LÄÄKE – MAALINA TERVE SUOMI. Viitattu 11.8.2025. https://www.k-ryhma.fi/liikeonlaake.

Puolustusvoimat. (14.4.2025). Tasavallan presidentti kannustaa nuoria liikkeelle – Ylipäällikön kunto-ohjelma tukee varusmiespalvelukseen valmistautumista. Viitattu 10.8.2025. https://intti.fi/-/1948673/tasavallan-presidentti-kannustaa-nuoria-liikkeelle-ylipaallikon-kunto-ohjelma-tukee-varusmiespalvelukseen-valmistautumista.

UKK-instituutti 2025. Liikkumattomuuden kustannukset vuodessa. Viitattu 8.8.2025. https://ukkinstituutti.fi/liikkuminen/liikkumattomuuden-kustannukset/liikkumattomuuden-kustannukset-suomessa/.

Elämme yhteiskunnassa, jossa suorituskeskeisyys ja kiire tuntuu olevan jonkinlainen mittaristo sille, mikä on hyötymme maailmalle. Unohdumme usein oravanpyörään ja kamppailemme tasapainon löytääksemme henkilökohtaisten tarpeiden, urakehityksen ja perhe-elämän välillä. Tiedämme mitä pitäisi tehdä, mutta usein kuitenkin huomaamattamme priorisoimme ne asiat, jotka tehokkaimmin upottavat meitä vielä syvemmälle siihen kiireeseen. Elämä olisi elettävänä, mutta kiire saa senkin unohtumaan ja pahimmillaan siitä ”vain yksi elämä – nauti siitä” – ajatuksestakin tulee suorite, jonka vuoksi ollaan pettyneitä, kun ei pystyttykään nauttia niin kuin toivottiin. Ehkä tiedät mitä tarvitsisit, mutta paine pakottaa toimimaan toisin. Pystytkö sanomaan ei, jos sinulla ei ole siihen mitään ”sen suurempaa” syytä? Ei vaan huvita tehdä jotain, mutta koska ei kehtaa kieltäytyäkään, löydät itsesi taas touhuamassa jotain todistaaksesi arvoasi ja hyötyäsi muille?

To do -listat täyttyvät velvoitteista. On työhön liittyvää aikataulupainetta, niin omia kuin lasten harrastuksia, pitäisi nähdä ystäviä ja käydä moikkaamassa isotätiä. Kun sitten jostain täytyy tinkiä ihan omia rajoja kuunnellessa, ei aina välttämättä saa ymmärrystä ja ympäröivä maailma pitää itsekkäänä. Tähän törmään työssänikin, kun joskus sähköpostit hukkuvat ja kyselen perään saaden vastaukseksi ”meillä on ollut tässä nyt niin kiirettä, niin en ole ehtinyt vastaamaan”. Ymmärrettäväähän se on, että siellä vastaanottajakin priorisoi kiireen keskellä niitä tärkeämpiä asioita. Miksi meillä kaikilla on jatkuvasti niin kiire?

Puhumme usein nuorten kanssa koulutyössämme siitä, miten tärkeää on löytää tasapaino arkeen kaikkien tärkeiden asioiden suhteen. Ei saisi tinkiä nukkumisesta, pitäisi syödä riittävän ravitsevasti ja säännöllisesti, muistaa luoda harrastusten kautta elämään arkisen aherruksen vastapainoa ja vaalia ihmissuhteita, koska myös ”laumaan” kuuluminen on niin järisyttävän tärkeää meidän hyvinvoinnillemme. Eli hyvinvoinnin tavoittelustakin saa pahimmillaan aikaan suorittamista, kun tehdään niin kuin pitäisi eikä niin miten meidän oma mielemme ja kehomme viestii. Toisaalta olemme myös niin herkästi vieraantuneita niistä mielen ja kehon viesteistä, kun piilotamme ne ärsyketulvan alle siten, ettei se syvällä oleva tarve pääse esiin. Olisi niin äärettömän tärkeää opetella tunnistamaan niitä asioita, jotka itselle nimenomaan lisäävät hyvinvointia eivätkä vie sitä. Tämän asian äärellä keskustelimme mm. kesäleirillämme viime viikolla, kun Sankaripisteen aiheena oli hyvinvointi ja siihen vaikuttavat asiat. Jokainen lapsi pääsi toiminnallisuuden kautta pohtimaan sitä, mitkä asiat itselle lisää hyvinvointia.

Olen itse viime aikoina hyvin paljon pohtinut sitä, mikä minulle tekee elämästä elämisen arvoista. Itselleni ne ovat ihmiset ympärilläni, vaikuttamisen mahdollisuus omaan elämään ja se, että kiireisen hässäkän vastapainona on sitä ”tylsää” aikaa, jota nykypäivänä yhä harvempi enää edes osaa ottaa vastaan. En enää halua täyttää kalenteriani edes niillä ”spesiaaleilla” tekemisillä vaan aidosti vaan olemisella. Olen vuosien varrella jopa kalenteroinut itselleni tylsiä päiviä, mutta nykyään osaan sen tehdä jo vähän paremmin ilman kalenteriakin. Todellisuudessa juuri se tylsyys kokemukseni mukaan jättää tilaa luovuudelle ja sille, että voimme aidosti tarkastella elämää, maailmaa ympärillämme ja sitä, mitä me itse juuri omaan elämäämme kaipaamme. Olen itsekin vuosien varrella sortunut siihen, että oman äänen kuuleminen on ollut helppo piilottaa kiireen taakse – kun on pitänyt itsensä tarpeeksi työllistettynä, ei ole tarvinnut kurkkia sinne sielun syövereihin sen tarkemmin. Se on kuitenkin fakta, että näitä vuosia ei kukaan tuo meille takaisin. Kun suljemme illalla silmämme, on yksi päivä taas takana päin. Meidän jokaisen käsiin jää valinta siitä, millaiseksi huomisen päivän rakennamme. Millaisille asioille annamme elämästämme valtaa ja mitä priorisoimme. Elämä on opettanut minulle sen, että huomisesta ei koskaan tiedä ja elämä tuo joskus kannettavaksi myös sellaisia asioita, joita ei ole osannut aavistaakaan. Elämän yllätyksellisyyden vastaanottaminen on helpompaa, kun ne peruspilarit ovat kunnossa.

Tämän kirjoitukseni myötä haastankin juuri sinua miettimään, mitä sinä voisit tänään tehdä hyvinvointisi eteen? Ehkä olet jo kesälomalla tai se on vasta tuloillaan. Mahdollisuuksien aika on käsillä, mutta pahimmillaan siitäkin luomme vain suorittamisen kehän, kun yritämme ehtiä tehdä kaiken mitä kesälomalle olemme kaavailleet. Voisimmeko siis tälle kesälle asettaa tavoitteeksi vähän enemmän hetkessä elämistä? Yritä joka päivä hetkeksi pysähtyä miettimään mitä tunnet, kuulet ja näet. Aisti tuulenvire kasvoillasi, auringon lämpö ihollasi ja linnunlaulu korvissasi.

Ihanaa, aurinkoista ja palauttavaa kesää toivottelen kaikille!

Suvi Koivulahti
Kohtaamistyön koordinaattori
Elämäni Sankari ry