Haasteellisen kevään keskellä paistaa kuitenkin aurinko ja tilanne on monille sallinut pysähtymisen muuten niin kiireisessä arjessa. 

Sankareiden pitkäaikaisen työntekijän Jarno Saarisen poismenosta tulee kuluneeksi vuosi. Olemme äärimmäisen kiitollisia ja onnellisia siitä, että Jarnon muisto elää vahvasti toiminnassamme mm. hänen nimeään kantavan muistorahaston myötä. Muistorahaston avulla voimme tukea haastavissa tilanteissa olevia lapsia ja nuoria sekä heidän perheitään. 

Tänä keväänä olemme saaneet muistorahastoon useita lahjoituksia, joista
merkittävimmät ovat Fast Decade Records levy-yhtiön lahjoitus kokoelmalevyn
myyntituotoista ja Ali Jahangerin lahjoitus hänen Hyvinkään keikastaan.

Jarnon muisto elää, muistorahasto voi hyvin ja siitä kiitämme nöyrimmin
ihan jokaista lahjoituksen tehnyttä. Laitamme hyvän kiertämään parhaan
kykymme mukaan. Yhteen hiileen puhaltamalla nämäkin vallitsevat haastavat ajat ovat pian muisto vain. Voimia kaikille ja pidetään toisistamme huolta! 

Kiitollisena, 

Sankaritiimi