SankariSporttileiri 2026 onnistuneesti päätökseen

Järjestyksessään jo 38. SankariSporttileiri saatiin päätökseen viime perjantaina 5.6. Viikon aikana leirille osallistui yhteensä 150 lasta, ja leirin toteutuksessa mukana oli 32 nuorta erilaisissa tehtävissä.

Leiriviikon aikana lapset pääsivät tutustumaan monipuolisesti erilaisiin liikuntamuotoihin ja aktiviteetteihin. Ohjelmassa oli muun muassa pallopelejä, sirkustelua, musiikkiliikuntaa, frisbeegolfia, rentoutumista, golfin alkeita sekä paljon muita eri aktiviteetteja. Viikon huipennuksena leiriläiset viettivät päivän Sveitsin Uimalassa ja SuperParkissa.

Leirin yksi tärkeimmistä tavoitteista on tarjota lapsille mahdollisuuksia kokeilla uusia asioita, löytää liikunnan iloa sekä saada onnistumisen kokemuksia turvallisessa ympäristössä. Palautteiden perusteella nämä tavoitteet toteutuivat myös tänä vuonna hyvin. Moni leiriläinen nosti esiin uusien kavereiden saamisen, ryhmähengen sekä yhdessä tekemisen viikon parhaimpina asioina.

Leirin mittakaava oli jälleen huomattava. Kun mukaan lasketaan leiriläiset, ohjaajat ja muu henkilöstö, oli viikon aikana mukana lähes 200 henkilön yhteisö. Leirillä toteutettiin viikon aikana noin 250 erilaista aktiviteettia.

”38. SankariSporttileiri saatiin vietyä maaliinsa varsin mallikkaasti. Lähes 200 ihmisen kokonaisvahvuinen päivätoimintaleiri onnistui hyvän suunnittelun ja jäntevän toteutuksen avulla. Palkkaamamme 32 kesäleiriohjaajaa onnistuivat työssään erinomaisesti – lapsilla oli turvallista olla, liikettä oli paljon ja mikä tärkeintä, isommilta haavereilta vältyttiin. Edellä mainittua voi pitää todella kovana suorituksena, kun ottaa huomioon, että viikon aikana toteutimme noin 250 erilaista aktiviteettiä. Kesäleirin purkupalaveri tullaan käymään myöhemmin, mutta jo nyt on selvää, että leiri oli erittäin onnistunut kokonaisuus”, iloitsee toinen leiripäälliköistä, Henrik Norrena Elämäni Sankari ry:stä.

SankariSporttileiri on samalla tärkeä kesätyöllistäjä nuorille. Tänä vuonna 32 nuorta pääsi kartuttamaan työelämätaitojaan ja hankkimaan arvokasta kokemusta. Nuorten panos näkyi leirillä vahvasti positiivisena ilmapiirinä, turvallisuutena ja innostavana tekemisen meininkinä.

Haluamme kiittää kaikkia leiriläisiä, huoltajia, nuoria työntekijöitä sekä leirin ohjaajia onnistuneesta viikosta. Lämmin kiitos kuuluu myös yhteistyökumppaneillemme, joiden tuki mahdollisti jälleen laadukkaan ja monipuolisen leiriviikon. Kiitämme Hyvinkään kaupunkia, Hyvinkään liikuntapalveluita, Etelä-Suomen Liikunta ja Urheilu ry:tä (ESLU) Erlatek Oy:tä sekä Laatukoru Oy:tä arvokkaasta yhteistyöstä.

Yhdessä voimme tarjota lapsille ja nuorille mahdollisuuksia liikkua, kokeilla uusia asioita, löytää uusia ystäviä sekä viettää aktiivista ja turvallista kesää.

Nähdään jälleen ensi kesänä SankariSporttileirin merkeissä!