Järjestömme juhlii tänään 28. Toimintavuottaan! Syksy onkin lähtenyt työntäyteisesti eteenpäin ja järjestömme peruspilari, kohtaamistyö, on saatu hyvin käyntiin. Syksy näyttääkin jo nyt hyvin toiminnan täyteiseltä. Hyvinvointikyselyymme olemme saaneet jo suuren määrän vastauksia, kiitos niistä! Pidä pääsi- kiertue kohtaa KEUSOTE:n alueen kaikki 7-luokkalaiset, henkilökunnan sekä oppilaiden vanhemmat vanhempainiltojen merkeissä. Kaikki muu kohtaamistyömme sekä tapahtumat porskuttavat myös tuttuun tapaan eteenpäin!
Tämä vuosi on myös pitänyt sisällään muutoksia niin henkilöstön kuin menetelmien osalta. Järjestöllemme täysin uusi tapa tukea nikotiinituotteiden lopettamisessa – Irti nikotiinista-sovellus kehitettiin ja julkaistiin loppu kesästä. Myöskin kohtaamistyömme työkalut ovat saaneet uutta ilmettä kesän jäljiltä.
Toiminnanjohtajan ajatuksia näin juhlapäivänä: ”28 vuotta on mennyt kuin siivillä. Näihin vuosiin on mahtunut monenlaista, joista tarinaa kyllä riittäisi. Näin juhlapäivänä mielessäni on suuri kiitollisuus ja ylpeys järjestöämme ja tekemäämme työtä kohtaan. Minulla ja kollegoillani on hyvä työpaikka, jossa on ilo työskennellä. Viime vuosia on kuvannut hyvin jatkuva muutos. Mielestäni tehokkain tapa reagoida muutoksiin on keskittyä olennaiseen, iloita nykyisestä ja luottaa tulevaisuuteen. Näin pyrimme tekemään jatkossakin”.