Suomi siirtyi maaliskuun 2020 puolivälissä poikkeustilaan koronapandemian vuoksi. Näin tapahtui myös järjestössämme ja kaikki toiminnot siirrettiin etätoiminnoiksi. Meillä oli hyvin alkanut alkuvuosi siinä meneillään ja kuten viime blogissanikin kirjoitin, positiivista odotusta oli ilmassa. Niin vain maailma meni sekaisin ja alkoi raju taistelu elämästä sekä kuolemasta tämän pandemian keskellä. Tätä kirjoittaessa taistelu on vielä pahasti kesken, eikä loppua vielä näy.
Järjestömme siirtyi etätyöskentelyyn välittömästi hallituksen ohjeistuksen mukaisesti. Etätyöskentely ei sinällään ollut mitenkään uutta, mutta nyt siihen siirryttiin koko henkilöstön voimin ja yhtäaikaisesti. Tätä etätyöskentelyä on nyt takana reilut 1,5 kk ja sitä voi jo vähän arvioidakin. Voin rehellisesti todeta, että meille tämä poikkeustila on tarkoittanut lopullista digiloikkaa, jota olimme mukamas ottamassa viimeisen kahden vuoden aikana. Nyt olosuhteiden pakosta tämä siirtymä toteutui ja vauhdilla. Tänä aikana olemme toteuttaneet etänä mm. oman työpajamme, hallituksen sekä järjestön vuosikokoukset, päihdeoppitunteja yläkoululla vain joitakin mainitakseni. Asioita voidaan siis toteuttaa hyvinkin eri tavoin. Toinen huomioni liittyy perheiden arkeen. Ajankäyttö kotosalla muuttui rajusti ja tämä on lisännyt perheiden yhdessäoloa. Henkilökohtainen huomioni on se, että tässä poikkeustilanteessa minulla on ollut paljon enemmän aikaa huolehtia omasta kunnostani, tehdä metsälenkkejä ja ajatella asioita. Ei siis ollenkaan huonoja muutoksia nämäkään.
Moni on toki kokenut vallitsevan tilanteen ahdistavana
ja kotioloissakin on pinna kiristynyt. Tilanne on haastava ja sen lopulliset
vaikutukset tullaan näkemään vasta vuosien päästä. Tähän pandemiaan liittyy
valtava taloudellinen haaste, joka on jo nyt näyttänyt vaikutuksiaan. Yrityksiä
kaatuu, ihmisiä lomautetaan ja osa jää työttömiksi ja sitä kautta pahoinvointi
perheiden sisällä tulee vääjäämättä lisääntymään. Varmaa on se, että tulemme
tarvitsemaan massiiviset tukitoimet, jotta yhteiskuntamme pääsee taas
jaloilleen. Tässä tilanteessa ei nyt auta katsoa vain omaa selviytymistään,
vaan meidän on huolehdittava kaikista. Todelliset uuden hyvinvointiyhteiskunnan
rakennustalkoot ovat siis vasta käynnistymässä.
Tämän vuoden toimintasuunnitelmamme on elänyt tässä muutoksessa enemmän kuin
koskaan aiemmin. Monia tapahtumiamme on jouduttu siirtämään tuonnemmaksi, jopa
perumaan kokonaan. Ilokseni olen kuitenkin pannut merkille, että
henkilöstöltämme löytyy venymiskykyä ja innovaatioita uuden kehittämiseksi.
Lähes kaikki toimintamme löytyy nyt verkosta ja voimme toteuttaa niitä
asiakkaillemme. Muutaman jutun haluan erikseen nostaa tässä kohtaa esiin.
SankariSporttileirejämme on pidetty Hyvinkäällä yhtäjaksoisesti vuodesta 2005.
Tämän kesän leirit olemme muuttaneet Virtuaalileiriksi, jota nyt siis
kokeilemme ensi kertaa. Haluamme tarjota hyvinkääläisperheiden lapsille
mielekästä ohjattua tekemistä kesälomien ajaksi. Tätä varten emme täysin luovu
myöskään kesätyöntekijöiden palkkaamisesta, vaan työllistämme virtuaalitiimiimme
5-6 nuorta kesätöihin. Toinen mahtava juttu on Jarno Saarisen muistorahastomme
kannustusstipendilahjoitukset koulujen kevätjuhlissa Hyvinkään koululaisille ja
opiskelijoille. Muistorahaston tukijoiden avustuksella lahjoitamme kouluihin
reilut 80 kannustusstipendiä, joiden arvo on yhteensä 2.500 €. Näin laitamme
hyvän kiertämään ja muistorahastomme aate sekä erityisesti Jarnon muisto elää
kanssamme.
Paljon on siis hyviä asioita tapahtumassa työrintamallamme. Henkilökohtaisesti tämä poikkeusaika on innostanut minut kuntoilemaan toden teolla. Päivittäisestä liikkumisesta olen saanut virtaa ja hyvän oloa tunnetta. Ilokseni myös puoli vuotta sitten loukkaamani polvikin on jo kuntoutunut mukavasti. Olen tekemässä paluuta aktiivivalmennustyöhön, kun otin vastuuvalmentajan pestin kontolleni SC Urbans / HämeStars yhdistelmäjoukkue kuviossa C-tyttöjen parissa. Nuorimman tyttäreni kanssa taitetaan tätä matkaa tosi mielellä, mutta pilke silmäkulmassa. Nyt vain toivon, että voisimme mahdollisimman pian päästä yhteisharjoitusten pariin.
Kevätkauden päätteeksi meillä kotona on juhlan aihetta
kahteenkin otteeseen nuorimmaisten lastemme päättöjuhlien myötä. Lotan alakoulutaival
on päättymässä ja hänen matkansa jatkuu ensi syksynä liikuntaluokalle
Turenkiin. Harmiksemme heiltä jäi mm. leirikouluviikko Virossa nyt
toteuttamatta. Matias -poikamme saa myös päätökseen opiskelunsa talotekniikan
parissa ja hän valmistuu etuajassa putkimieheksi. Opiskeluja on vauhdittanut
oppisopimuskuvio, joka tuntui varsin toimivalta. Edessä siintää myös kutsunnat
ja varusmiespalvelus sitten ensi vuonna. Monenlaista aihetta on siis juhlaan ja
tärkeimpänä se, että olemme saaneet olla terveitä.
Lopuksi haluankin toivottaa kaikille terveyttä ja jaksamista sekä maltillista vapun
juhlintaa lähipiireissänne!
Henrik Norrena